Hänen todistajansa

”Sinusta tulee hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä.” (Apt. 22:15)

Paavalille avautui mahdollisuus kertoa oma tarinansa. Hän lähti liikkeelle kertomalla elämästään ilman Jeesusta. Siitä, kuinka hänet oli opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia ja kuinka hän oli vainonnut Jeesuksen omia sitoen ja heittäen heitä vankilaan. Hän jatkoi kertomalla, kuinka matkasta Damaskokseen tuli hänen elämänsä muutoskohta. Ylösnoussut ja elävä Jeesus ilmestyi hänelle keskellä päivää kysyen tiukan kysymyksen hänen elämäänsä liittyen ja luvaten, että Damaskoksessa hänelle sanotaan kaikki, mitä hänen tehtäväkseen on määrätty. Jeesuksen kohtaamisen jälkeen hänen luokseen tuli Ananias-niminen opetuslapsi, jonka kautta hän sai näkönsä takaisin ja kuuli, että Jumala oli valinnut hänet tuntemaan tahtonsa ja olemaan hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä. Hän oli antanut kastaa itsensä ja toimi nyt Jeesuksen todistajana (22:1-15). Meillä ei ole välttämättä yhtä dramaattista kääntymiskokemusta kuin Paavalilla, mutta meillä jokaisella on oma tarinamme kerrottavana. 

Todistetaan aina, kun siihen avautuu mahdollisuus.

Vastuutonta

”Onpahan rauha ja turvallisuus minun päivinäni.” (2. Kun. 20:19)

Kuningas Hiskian luona kävi Babyloniasta vieraita, joille hän halusi osoittaa, kuinka tärkeä ja menestynyt hallitsija oli. Kun Jesaja kysyi, mitä kaikkea vieraat olivat saaneet nähdä, Hiskia totesi näyttäneensä heille aivan kaiken. Kuultuaan tämän Jesaja kertoi Hiskialle Herran sanan, jonka mukaan kaikki, mitä palatsiin oli koskaan koottu, vietäisiin pois Babyloniaan - syntyvät lapset mukaan lukien. Hiskia tuumasi tyynesti, että Herran sana on hyvä, mutta onneksi se ei vaikuta häneen, sillä hänen päivinään on rauha (20:14-19). Oliko Hiskia täysin piittaamaton vai eikö hän tajunnut tajunnut, millainen tulevaisuus kansakuntaa odotti? Kuinka usein mekin ajattelemme Hiskian tavoin, että onneksi meillä on vielä kaikki jotakuinkin hyvin. Ja niin me sopeudumme hiljaa ympärillämme tapahtuvaan moraaliseen rappioon ja olemme tyytyväiset siihen, että omat iankaikkisuusasiat ovat kunnossa. Meidän ei tule pelkästään tyytyä katsomaan sivusta, kun ihmiset kulkevat kohti iankaikkista kadotusta.

Tunnetaan kutsumme ja vastuumme.

Panettelua

”Panettelijan puheet ovat kuin herkkupaloja, ne painuvat syvälle sisimpään asti.” (Snl. 18:8)

On vaikeaa kieltäytyä kuuntelemasta juorua, sillä se on kuin kieltäytyisi hyvästä jälkiruoasta tai herkullisesta annoksesta jäätelöä: Suupala jommasta kummasta synnyttää halun syödä hieman lisää. Samoin on juorun ja panettelun kanssa, sillä niissä on jotain houkuttelevaa. Kun kuulemme tai luemme mehevän jutun, tuskin maltamme odottaa päästäksemme kertomaan sitä eteenpäin. Nykyään juorut leviävät nopeasti sosiaalisen median kautta sadoille, tuhansille ja kymmenilletuhansille, jotka hyeenalauman tavoin kommentoivat ja lisäävät vettä myllyyn saattaen panettelun kohteen jopa riistämään hengen itseltään. Voimme vastustaa juorujen kuuntelemista ja levittämistä samalla tavoin kuin tiukalla dieetillä oleva vastustaa suklaanhimoa - ei pidä avata pakettia. Meidän tulee puhua ja kirjoittaa sitä, mikä on totta, hyvää, hyödyllistä ja kuulijoille iloksi (Ef. 4:29). Ja vahingoniloa ei lasketa. Kannattaa miettiä, mitä kuuntelee ja pohtia, auttavatko sanamme ja kommenttimme vai loukkaavatko.

Puhutaan ja kirjoitetaan hyvää.

Henkensä uhalla

”En kuitenkaan pidä henkeäni minkään arvoisena.” (Apt. 20:24)

Itsetuhoisen miehen puhetta? Ei suinkaan! Paavalille elämä oli Kristus ja kuolema voitto, joten hän halusi olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäipä sitten eloon tai kuoli (Fil. 1:20-21). Jeesuksen kohtaaminen oli muuttanut hänen elämänsä ja sen jälkeen hän oli kutsunut ihmisiä kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan Jeesukseen. Nyt Pyhä Henki oli johdattamassa Paavalia kohti Jerusalemia, jossa odottavat kahleet ja ahdinko eivät saaneet häntä perääntymään. Jeesus oli antanut elämänsä ja henkensä hänen tähtensä, joten hän oli valmis antamaan oman henkensä viedäkseen loppuun Jeesukselta saamansa tehtävän julistaa evankeliumia (20:20-24). Mikä näky, rohkeus ja sydämen palo! Mitä mahtaisikaan maassamme tapahtua, jos antaisimme elämämme Jumalan käyttöön ja alkaisimme todistaa Jeesuksesta ja kutsua ihmisiä hänen yhteyteensä samalla periksiantamattomalla asenteella pilkasta, vaikeuksista ja vainoista huolimatta?

Kannattaisi varmaan kokeilla.