”Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, kulkivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa.” (Apt. 8:4)
Jerusalemissa puhkesi vaino seurakuntaa kohtaan. Vainon keulahahmona oli Saul, joka tahtoi tuhota seurakunnan ja Jeesukseen uskovat. Hän kulki talosta taloon ja vangitutti kaikki saaden uskovat hajaantumaan, apostoleita lukuunottamatta, eri puolille (8:1-3). Helpoin tapa välttää vaino olisi ollut kieltää uskonsa, mutta se ei ollut vaihtoehto. Jeesuksen tunteminen oli niin kallisarvoinen asia, että ihmiset mieluummin jättivät kotinsa Jerusalemissa ja lähtivät muualle kuin olisivat kieltäneet Herransa. Vaino ei myöskään hiljentänyt heitä. Päinvastoin tuiki tavalliset Jeesukseen uskovat julistivat evankeliumia kaikkialle, minne he menivät. Siinä olisi mallia meillekin, vaikkei meitä edes vainota. Me olemme omaksuneet vaikenemisen kulttuurin kirkon seinien ulkopuolella, mutta kokoonnumme keskenämme neljän seinän sisälle julistamaan toisillemme odottaen, että joku sattuisi tulemaan paikalle lehti-ilmoituksemme vuoksi. Joskus sitä miettii, että saisiko edes vaino meitä avaamaan suumme?
Toivottavasti ei tarvitse testata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti