”Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8)
Jeesus kertoi opetuslapsilleen vertauksen opettaakseen, että aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta (18:1). Hän lupaa, että Jumala ei viivytä apuaan, vaan hankkii oikeuden valituilleen, jotka huutavat Häntä avuksi päivin ja öin (18:7). Valtava lupaus! Mutta! Mutta Jeesus jatkaa kysyen, että löytääkö hän palatessaan uskoa maan päältä. Löytääkö Hän seurakunnan, joka rukoilee kestävästi ja intohimoisesti luottaen, että rukoukset kuullaan ja niihin vastataan? Onko rukous meille vain pakollinen osa seurakuntiemme liturgiaa vai odotammeko me innolla mahdollisuuksia rukoilla yhdessä toisten kanssa? Yritämmekö selvitä elämästämme omin voimin parhaalla mahdollisella tavalla vai lähdemmekö jokaiseen päivään Herran kasvojen edessä viipyen ja rukoillen? Rukous ei ole pakkopullaa, vaan se on lapsen läheistä yhteyttä Isään Pyhän Hengen kautta ja Jeesuksen nimessä. Saamme pyytää opetuslasten tavoin: "Herra, opeta meitä rukoilemaan!" (11:1)
Opetellaan rukoilemaan kestävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti