Daavid oli vähällä horjahtaa luottamuksessaan Jumalaan, kun hän katsoi kadehtien, kuinka jumalattomat menestyvät ilman vaivoja ja raatamista. Heidän sisimpänsä pursuaa pahuutta, sydämensä on tulvillaan juonia ja he sortavat häikäilemättä avutonta. Seuratessaan tuollaista elämää Daavid pohtii, onko hän pitänyt turhaan sydämensä puhtaana ja kätensä viattomina? (73:13) Kateus ja katkeruus voi saada vallan sydämessämme, jos kiinnitämme katseemme vain ajalliseen menestykseen. Todellinen onni on kuitenkin siinä, että saamme elää yhteydessä Herraan ja saamme kokea Hänen johdatustaan elämässämme. Saamme tarttua Jumalan sanan lupauksiin ja voimme yhtyä Daavidin sanoihin: "Viimein sinä nostat minut kunniaan. Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä." (73:24-25)
Herran omalle käy lopulta hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti