perjantai 31. lokakuuta 2014

Mihin katsomme?

"Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti." (2. Kor. 4:18)

Emme vai? Niin helposti meitä ympäröivästä näkyvästä ja ajallisesta tulee kiintymyksemme kohteita. Kokoamme ympärillemme yhä enemmän ja enemmän tavaraa toivoen sen tekevän meidät onnellisemmiksi. Meidän, ensimmäisen maailman ihmisten, perusideologia tuntuu olevan: Ostan, siis olen. Mutta ei, se ei tuo elämäämme merkitystä. Se kestää vain aikansa ja kun meistä aika jättää, joku toinen saa kaiken keräämämme roinan riesakseen luullen saavansa suurenkin aarteen. Kiinnitetään siis katseemme näkymättömään, kerätään aarteita taivaaseen ja pidetään huoli, että sielumme on valmis ikuisuuteen. Jeesus on valmistanut meille tien.

Uskon, siis elän.

1 kommentti:

  1. Juuri näin. Mieli tartuu näkyvään niin helposti. Mutta näkymättömät aarteet ovat todellisempaa, sillä se pysyy kauemmin.

    VastaaPoista