keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Suuria sanoja

”Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu." (Matt. 26:33)

Pietari vakuutti, että hän ennen kuolee kuin kieltää Jeesuksen (26:35). Muutamaa tuntia myöhemmin hän kuitenkin kuuli itsensä kerta toisensa jälkeen sanovan ja vannovan, ettei tunne Jeesusta. Kukon laulaessa, Pietari muisti Jeesuksen sanat: "Ennen kuin kukko laulaa, sinä kiellät minut kolmesti". Tajuttuaan, mitä oli tehnyt, hän meni ulos ja puhkesi itkuun (26:69-75). Se suurista puheista. On helppoa vakuutella olohuoneen sohvalla, että on valmis seuraamaan Jeesusta, mutta tiukan paikan tullen meidät otetaan sanoistamme kiinni. Pietarin rohkeus petti kriittisellä hetkellä, mutta hän katui ja itki heikkouttaan. Kaikki muuttui, kun helluntai koitti ja Pyhä Henki vuodatettiin (Apt. 2:1-41). Pietari sai voiman toimia Kristuksen todistajana ja hän julisti evankeliumia Kristuksesta rohkeasti tilanteessa kuin tilanteessa. Meidän ei tarvitse sortua kerskumiseen, vaan saamme yksinkertaisesti pyytää enemmän Pyhän Hengen voimaa heikkouteemme.

Hän tekee mahdottomasta mahdollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti