torstai 5. maaliskuuta 2015

Erilainen katse

"Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua", ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta." (Matt. 9:9)

Jeesus näki Matteuksen. Hän ei pelkästään nähnyt miestä, joka istuu tulliasemalla, vaan Hän näki Matteuksen elämään. Hän näki Matteuksen särkyneet unelmat, pettymysten tuoman kivun, aseman tuoman halveksunnan ja kaiken synnin tuoman lian. Jeesus näki myös mestariteoksen, joka Matteuksesta tulisi, kun Pyhä Henki pääsisi tekemään työtään. Kun Jeesus kutsui Matteusta seuraamaan, heidän katseensa varmasti kohtasivat. Matteus ei yllätyksekseen nähnytkään Jeesuksen silmissä sitä, mitä oli tottunut näkemään. Hän näki armon, rakkauden ja mahdollisuuden uuteen alkuun. Niinpä hän nousi, jätti kaiken, lähti seuraamaan Jeesusta ja hänen elämänsä suunta muuttui. Jeesus etsii yhä Häntä tarvitsevia (9:13). Annetaan Hänen armonsa ja rakkautensa koskettaa. Annetaan elämämme Hänelle ja Hänen käyttöönsä.

"Seuraa minua."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti