tiistai 26. toukokuuta 2015

Kop kop kop

"Minä seison ovella ja kolkutan." (Ilm. 3:20)

Minä tiedän sinun tekosi. Yksinkertainen toteamus, joka paljastaa kaiken. Tällä kertaa ei ole kyse kiitoksesta, vaan rakkaudellisesta nuhteesta. Sydämessä roihuava rakkaus on hiipunut ja tilalle on hiipinyt välinpitämätön, haalea suhde tärkeimpään. Asioiden todellista tilaa ei välttämättä edes itse huomaa. Päinvastoin. Omat luulot saattavat olla korkealla. On tunne siitä, että on rikastunut tiedollisesti ja teologisesti niin, ettei kaipaa enempää. Mutta jos voisi nähdä oikein, tajuaisikin olevansa surkea, köyhä, sokea ja alaston (3:15-17). Huomaamatta asiat ovat edenneet niin pitkälle, että rakkaus on kylmennyt ja itse elämän antaja on joutunut oven ulkopuolelle. Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Ei ole kyse uskonnosta, vaan suhteesta. Kun Jeesus saa tulla sisään elämäämme, hiipuva liekki roihahtaa jälleen palamaan kuumana.

Voisitko avata oven?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti