sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Entiseen tapaan

”Daniel polvistui siellä ja rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana.” (Dan. 6:11)

Danieliin ura oli nousukiidossa. Kuningas Dareios oli nimittänyt hänet yhdeksi kolmesta ylivalvojasta ja koska hän osoittautui pian paremmaksi kuin muut, kuningas aikoi asettaa hänet koko valtakunnan johtoon. Toiset valvojat ja käskynhaltijat alkoivat etsiä aihetta syyttää Danielia virkavirheestä, mutta mitään ei löytynyt, koska Daniel toimi kaikessa rehellisesti ja Jumalaa kunnioittaen (6:3-6). Tähtäimeen otettiin hänen uskonsa ja kuningas suostuteltiin antamaan määräys, ettei kukaan saanut rukoilla kuukauden aikana ketään muuta kuin kuningasta (6:8-9). Mitä Daniel teki? Rukoili entiseen tapaan ja täysin avoimesti Jumalaa. Rangaistuksen tai työpaikan menettämisen pelko ei saanut häntä peittelemään uskoaan ja kääntämään selkäänsä Jumalalle, mikä lopulta kannatti (6:12-29). Meilläkin voi olla joskus kiusaus piilotella uskoamme syystä ta toisesta.

Annetaan valon loistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti