lauantai 1. syyskuuta 2018

Pyydä minulta

”Pyydä minulta, niin minä annan kansat perinnöksesi ja maan ääret omiksesi.” (Ps. 2:8)

Suuriin hengellisiin herätyksiin on liittynyt usein yksi yhteinen piirre: Jumala on kutsunut omansa rukoilemaan. Usein ensimmäinen rukousvastaus on ollut se, että Pyhä Henki on kirkastanut uskoville heidän penseytensä ja välinpitämättömyytensä saaden heidät tajuamaan oman tilansa. Kun uskovat eri seurakunnissa ja kirkoissa ovat alkaneet tehdä parannusta synneistään ja ovat kääntyneet kokosydämisesti Jumalan puoleen, herätys on alkanut. Jeesus rohkaisi meitä rukoilemaan sanoen: "Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen." (Joh. 14:13) Saamme rukoilla herätystä ja pyytää häntä pelastamaan - ei ainoastaan naapuriamme, kortteliamme tai kaupunkiamme, vaan koko kansakuntamme, sillä meidän on käsketty tehdä kaikista kansoista Jeesuksen opetuslapsia (Matt. 28:19). Saamme pyytää herätystä keskuuteemme. Saamme pyytää lisää rohkeutta todistamiseen. Saamme pyytää, että ihmeitä ja tunnustekoja tapahtuu Jeesuksen nimessä (Apt. 4:29-30).

Jotta kansamme pelastuisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti