sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Väärin parannettu

"Hän pani kätensä naisen päälle, ja heti tämä oikaisi selkänsä ja ylisti Jumalaa." (Luuk. 13:13)

Jeesus oli pyhäpäivänä opettamassa eräässä kirkossa. Kuulijoiden joukossa oli nainen, jota oli kahdeksantoista vuoden ajan vaivannut sairauden henki, mikä väänsi hänen selkänsä köyryyn niin, ettei hän kyennyt suoristamaan itseään. Nähdessään hänet Jeesus kutsui hänet luokseen ja sanoi, että hän on päässyt vaivastaan ja pani kätensä naisen päälle (13:11-12). Nainen vapautui vaivastaan, hänen koko elämänsä muuttui ja Jumala sai kunnian. Kaikkia tämä ei miellyttänyt. Johtava pappi tuhahti suutuksissaan, että pitääkö sitä pyhäpäivänä parantaa, kun sen voisi tehdä arkena (13:14-17). Uskonnollinen perinne meni säälin ja rakkauden edelle. VäärIn parannettu. Samankaltaisia jarrumiehiä ja -naisia löytyy edelleen. He esittävät milloin mitäkin perustelua sille, miksi evankeliumin julistaminen pitäisi suorittaa vain tietyllä, totutulla tavalla ja vain tarkoin valittujen henkilöiden toimesta. Moni paheksuu, kun tavalliset uskovat lähtevät kirkon seinien ulkopuolelle julistaen evankeliumia kaikille luoduille Jeesuksen ohjeen mukaisesti luottaen, että kun he laskevat kätensä sairaiden päälle, niin nämä paranevat (Mark. 16:15-18). Saakoon rakkaus meidätkin toimimaan Jeesuksen esimerkin mukaan.

Seurataan Jeesusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti