torstai 4. helmikuuta 2016

Rukoillaan rohkeutta

"Rukoilkaa, että voisin puhua rohkeasti, niin kuin minun tulee.” (Ef. 6:20)

Paavali pyysi rukoilemaan, että hänelle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun hän ryhtyy puhumaan. Hän toivoi, että voisi julistaa rohkeasti evankeliumin salaisuutta, jonka vuoksi hän oli parhaillaan vankilassa (6:19). Paavali ei pyytänyt rukoilemaan vapautumista vankilasta, mitä olisi saattanut odottaa. Hän päinvastoin pyysi, että Jumala toteuttaisi tahtonsa ja tarkoituksensa siellä, missä hän oli. Samoin toimivat Jerusalemin uskovat uhkailujen ja vangitsemisten keskellä pyytäessään, että Jumala antaisi voimaa julistaa ilman pelkoa, ja että sairaat paranisivat ja ihmeitä tapahtuisi Jeesuksen nimessä (Apt. 4:29-30). Meitä ei ole vielä uskomme tähden vainottu tai laitettu vankilaan. Voisimmeko silti rukoilla toistemme puolesta, että voisimme puhua rohkeasti, niin kuin tulee? 

Vahvistutaan ja rohkaistutaan Herrassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti