”Joona pani tämän kovin pahakseen ja suuttui." (Joona 4:1)
Selvittyään myrskystä ja suuren kalan vatsasta kuivalle maalle (2:11), Joona tarttui saamaansa toiseen mahdollisuuteen ja lähti julistamaan Jumalan antaman sanoman Ninivelle (3:1-3). Kuultuaan Joonan julistusta kaupungin asukkaat tekivät parannuksen pahoista teoistaan ja huusivat Jumalan puoleen. Kun Jumala näki heidän vilpittömän kääntymyksen, Hän armahti heitä (3:5-10). Yksi ei kuitenkaan voinut iloita. Joona suuttui ja oli pettynyt, koska kaupunkia ja sen asukkaita ei tuhottu, vaikka hän tiesi Jumalan olevan anteeksiantava ja laupias (4:2). Niniven asukkaat eivät Joonan mielestä ansainneet armoa. Kuinka usein mekin haluaisimme päättää, kuka ansaitsee tulla armahdetuksi, kuka ei? Unohdamme aivan liian helposti, että mekin olemme pelastuneet pelkästä armosta (Tiit. 3:5).
Armo kuuluu kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti