sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Astu esiin

”Julista evankeliumia.” (2. Tim. 4:5)

Paavali kiteyttää Jeesuksen antaman lähetyskäskyn kahteen sanaan: julista evankeliumia. Hieman aiemmin hän kehottaa julistamaan sanaa ja astumaan esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan (4:2). Milloin on sopiva aika? Äkkiseltään näet vaikuttaa siltä, että useimmiten suurin syy vaikenemiseemme on siinä, että aika on aina meille sopimaton. On kiire hoitaa omat asiamme, joten emme ehdi pysähtyä tarvitsevan lähimmäisen kohdalle. Emme ole koskaan sillä tuulella tai emme ole valmiit julistamaan. Päätämme toisten ihmisten puolesta, milloin heidän on sopivaa kuulla Jeesuksesta. Ajattelemme enemmän sitä, mitä ihmiset ajattelevat meistä kuin sitä, mitä Jumala ajattelee heistä. Pitäisikö meidän oikeasti heittää tekosyyt syrjään ja tehdä tietoinen päätös, että aina on hyvä ja sopiva hetki kertoa Jeesuksesta, kun siihen avautuu mahdollisuus? Ihmiset ovat näet paljon halukkaampia kuulemaan Jeesuksesta kuin me olemme halukkaat kertomaan heille Hänestä. 

Astutaan esiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti