perjantai 16. joulukuuta 2016

Parhain päin

”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.” (Jer. 29:7)

Profeetta Jeremia lähetti Babyloniassa pakkosiirtolaisuudessa oleville papeille, profeetoille ja koko kansalle (29:1), jossa hän kehotti heitä toimimaan ja rukoilemaan sen kaupungin puolesta, johon Herra oli siirtänyt heidät. Vaikka heidät oli siirretty vasten tahtoisesti uuteen paikkaan, koti-ikävä vaivasi ja haaveena oli paluu kotiin, tuli siunata sen hetkistä asuinpaikkaa ja jatkaa elämää normaalisti (29:5-6). Jeesuksen omat ovat taivaan kansalaisia (Fil. 3:20), jotka eivät kuulu maailmaan, koska Jeesus on valinnut heidät omikseen (Joh. 15:19). Meidän ei tule silti antaa maailman mennä menojaan, sillä me olemme maailman valo ja maan suola (Matt. 5:13-16). Me saamme toimia kaikessa kaupunkiemme ja maamme parhaaksi. Saamme myös rukoilla, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1. Tim. 2:1-4).

Ollaan siunaukseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti