lauantai 10. kesäkuuta 2017

Kertomisen arvoista

”Mene kotiisi omaistesi luo ja kerro heille, kuinka suuria tekoja Herra on sinulle tehnyt ja kuinka hän on sinua armahtanut.” (Mark. 5:19)

Jeesus kohtasi Gerasan alueella pahojen henkien vallassa olevan miehen, joka asusti haudoissa huutaen ja itseään runnellen ja jota kukaan ei ollut onnistunut kahlehtimaan. Sitä oli kyllä yritetty, mutta riivattu mies särki kahleet kerta toisensa jälkeen (5:1-5). Jeesus vapautti miehen riivaajista ja läheisen kaupunginasukkaat kohtasivat muuttuneen miehen, joka istui vaatteet päällä täydessä järjessään (5:13-15). Mies olisi halunnut lähteä Jeesuksen matkaan, mutta tämä kehotti häntä menemään kotiin kertomaan omaisilleen Jumalan suurista teoista. Mies teki näin eikä jättänyt kertomista vain läheisilleen, vaan alkoi laajemminkin julistaa, mitä Jeesus oli tehnyt (5:18-20). Hän ei istunut kymmeniä vuosia kirkossa saarnoja kuunnellen tai käynyt evankeliointikurssia, vaan alkoi kertoa kohtaamisesta, joka muutti hänen elämänsä. Jokaisella meillä on kerrottavaa siitä, mitä Jeesus on elämässämme tehnyt ja vaikuttanut - suuria tai pieniä.

Kenelle voisit kertoa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti