maanantai 25. syyskuuta 2017

Esikuvat

”Älkää herroina hallitko niitä, jotka on teille uskottu, vaan olkaa laumalle esikuvana.” (1. Piet. 5:3)

Esimerkillä on valtava voima. Jeesus antoi opetuslapsien ensin seurata, miten hän toimi, ennen kuin lähetti heidät toimimaan samoin. Paavali kutsui korinttilaisia seuraamaan itseään, jotta he näkisivät, kuinka Jeesusta tulee seurata (1. Kor. 11:1). Hän kehotti myös Timoteusta ottamaan mallia elämästään, ajattelustaan, uskostaan,opetuksestaan ja rakkaudestaan (2. Tim. 3:10). Jokainen meistä on kutsuttu elämään niin kuin Jeesus eli (1. Joh. 2:6). Pietari puolestaan kehottaa seurakuntien johtoon asetettuja samaan. Heidän tulee ohjata heille uskottua laumaa Jumalan mielen mukaan itse esikuvana toimien (5:1-3). Valtava vastuu, jonka jokaisen johtajan, olipa hän sitten paimen, pappi, piispa, saarnaaja, nuorisotyöntekijä tai piirijohtaja, tulisi ottaa vakavasti, sillä meidät tuomitaan muita ankarammin (Jaak. 3:1). Tästä huolimatta on työntekijöitä, jotka täysin avoimesti johtavat toisia harhaan rikkomalla itse Jumalan sanaa vastaan ja kehottamalla toisia samaan. Ei toimita niin, vaan valvotaan itseämme ja opetustamme (1. Tim. 4:16).

Ollaan esikuvana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti