tiistai 26. syyskuuta 2017

Pelastajat

”Pelasta ne, joita viedään kuolemaan, pysäytä ne, jotka hoippuvat surmattaviksi.” (Snl. 24:11)

Maailmasta löytyy monia ihmisryhmiä, joita viedään kuolemaan tai jotka hoippuvat surmattaviksi. Uskonsa tähden vainotut. Ihmiskaupan ja ihmissalakuljettajien uhrit. Huumeiden käyttäjät. Pelastettavaa riittää. Kaikkein suurin ryhmä pelastettavia löytyy kuitenkin kouluistamme, naapurustostamme ja työpaikoiltamme. Ihan läheltä. Lähimmäisiä, jotka kulkevat kohti iankaikkista kadotusta hymy kasvoillaan. Monet heistä ajatellen, että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Monet heistä itsevarmoina, että ovat hyviä ihmisiä. Monet heistä luottaen, että kirkon jäsenyys riittää. Monet heistä uskoen omaan jumalaansa. Monet heistä pohtimatta asiaa pätkän vertaa. Lähimmäisiä, joiden puolesta Jeesus antoi henkensä. Lähimmäisiä, joille kukaan ei ole kertonut evankeliumia yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi. Lähimmäisiä, joita kukaan ei ole kehottanut tekemään parannusta. Lähimmäisiä, joita kukaan ei ole kutsunut vastaanottamaan Jeesusta sydämeensä. Pelastetaan ne, jotka voimme ja temmataan heidät tulesta Jumalan valtakuntaan (Juuda 1:23).

Pelastettavat odottavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti