tiistai 9. kesäkuuta 2015

Te teeskentelijät!

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät!" (Matt. 23:13)

Jeesus ei sanojaan säästellyt, kun hän vastusti tekopyhyyttä. Todellinen, aito Jumalan ja lähimmäisten rakastaminen oli jäänyt ulkonaisen uskonnon harjoittamisen varjoon. Ulospäin kaikki oli viimeisen päälle kunnossa (23:23-28). Näyttäydyttiin oikeaan aikaan kirkossa. Laitettiin rahaa kolehtiin. Osattiin siteerata sanaa. Rukoiltiin oikeilla sanoilla. Kaikki tämä tehtiin vain siksi, että ihmiset näkisivät ja pitäisivät hyvinä ihmisinä (23:5). Mutta Jumala ei katso niin kuin ihminen, Hän näkee sydämen (1. Sam. 16:7). Meillä on vaarana kaventaa elävä, henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen tekopyhyydeksi, joka näyttäytyy muille lähes aitona uskona, muttei sitä ole. Meillä on myös kiusaus näyttäytyä parempana uskovana kuin mitä oikeasti olemme. Tarvitsemme päivittäin sitä, että Jeesus saa puhdistaa sydämemme kaikesta teeskentelystä ja vääryydestä. Tarvitsemme uuden sydämen ja uuden hengen, sillä vain Hengen voimasta ja vaikutuksesta voimme vaeltaa ehyellä sydämellä Jumalan ja ihmisten edessä (Hes. 36:26-27).

Ollaan aitoja, ei teeskennellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti