perjantai 19. kesäkuuta 2015

Tiukka syytös

"Me olemme havainneet, että tämä mies on tuhoisa kuin rutto. (Apt. 24:5)

Tuhoisa kuin rutto. Ei varmaankaan tuhoisa siinä merkityksessä, kuinka kuolettavasta taudista oli kyse. Ehkä paremminkin siinä mielessä, kuinka tarttuva tauti rutto oli. Evankeliumi levisi voimallisesti ja yhä useampi lähti seuraamaan Jeesusta. Paavalia vastaan nostettiin tekaistuja syytteitä, mutta hän ei ollut syyllistynyt mihinkään väärään. Hän pystyi vain tunnustamaan, että seurasi Jeesusta Kristusta palvellen Jumalaa ja teki siksi kaikkensa, että hänellä olisi aina puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä (Apt. 24:12-16). Jumala itse kehotti Paavalia pysymään rohkeana vaikeuksista huolimatta (23:11). Nähdään vaivaa evankeliumin tähden, sillä Jumala antaa siihen voimaa (2. Tim. 1:8). Julistetaan rohkeasti Jeesusta ainoana tienä Isän yhteyteen (4:12). Rukoillaan rohkeasti ihmisten kanssa ja puolesta. Toimitaan hyvällä omallatunnolla niin, että Jeesukseen uskovien joukko voi kasvaa lähellä ja kaukana. 

Pysy rohkeana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti