lauantai 12. joulukuuta 2015

Ei hätäillä

”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.” (Apt. 1:4)

Pitkänperjantain tappio oli vaihtunut ylösnousemuksen riemuun, jota seuranneiden neljänkymmenen päivän ajan Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen ja puhui heille Jumalan valtakunnasta (1:3). Opetuslasten innon saattaa aistia ja olisi odottanut, että Jeesus olisi kehottanut heidän lähteä heti valloittamaan maailmaa. "Varatkaa Jerusalemin stadion, jakakaa kutsuja kaikille ja järjestäkää evankelioimiskokous." Sen sijaan he saivatkin kehotuksen odottaa Isän lupausta. Jeesus tiesi, ettei opetuslasten innostus ja persoonalliset kyvyt ja taidot pelkästään riitä annetun tehtävän suorittamiseen (Mark. 16:15). He tarvitsevat Pyhän Hengen, Puolustajan, joka on ja pysyy heissä (Joh. 14:17). Hän antaa voiman ja tekee sen, mihin he eivät itse pysty (1:8). Opetuslapset tottelivat, odottivat ja muuttivat maailman. 

Maltammeko me odottaa?

2 kommenttia:

  1. Viime aikoina tämä ollut mielessä. Ettei se ole täysin meistä kiinni. On ikäänkuin kolkuttamista, olla aktiivinen ja pyrkiä eteenpäin, todistamalla eri tavoin ja sairaiden puolesta rukoillen jne. Herra siunaa sen ja sairaita paranee ja jotkut myös todella pelastuu. Mutta kaiken takana on Jumala ja hänen aikataulut. On pienten alkujen päivät käynnissä. Ne jotka on niihin askeliin valittu, on helteessä. Tulee lyhyt aika jolloin elävät uskovat on niin täynnä Henkeä etteivät voi olla todistamatta ja parantamatta. Ei alkuseurakunnan aikaan toimittu käskyn pohjalta, vaan se todellinen sisäinen uusi Elämä ajoi liikkeelle. Pikkuhiljaa se ajaa nytkin joitain, mutta pian se on täyttä todellisuutta niiden kohdalla jotka suostuu Jeesuksen askeliin ristin tielle eivätkä laita sille rajaa että miten syvää työtä Jeesuksen kuolema saa tehdä omassa elämässä. Siunausta ja voimia Kaitsu. Ei lannistuta. Faarao joutuu päästämään todelliset valitut todelliseen Jumalan lasten vapauteen. Vitsaukset kohtaa faaraon valtakuntaa ja lopuks meidät ajetaan liikkeelle. Ei se ole ihmisten vika kun ovat tiiliuunien äärellä. Lamput todella tulee syttymään ja synnin ies murtumaan.

    VastaaPoista