”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." (Ps. 50:15)
Moni rukoilee vain äärimmäisessä hädässä - ja hyvä niin. Kun huudamme hädässämme Jumalan puoleen, Hän tahtoo auttaa meitä. Mutta miksi pitää yhteyttä vain silloin, kun kaikki muut keinot on kokeiltu? Meille on annettu valtava etuoikeus, kun saamme Jumalan lapsina lähestyä Isää (Room. 8:15). Jeesuksen oma ei rukoile vain hädässä, vaan lakkaamatta (1. Tess. 5:17), hellittämättä (Kol. 4:2) ja joka hetki Hengen antamin voimin (Ef. 6:18). Mistä rukoilemattomuutemme johtuu? Voisiko yksi syy olla siinä, että mittaamme Jumalaa epäuskomme rajoituksilla, jolloin aiemmat kokemuksemme ja pettymyksemme ovat vaientaneet rohkeat rukouksemme. Ei anneta periksi. Pyydetään, niin meille annetaan. Etsitään, niin me löydämme. Kolkutetaan, niin meille avataan (Luuk. 11:9).
Rukous kannattaa aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti