perjantai 18. elokuuta 2017

Turha kerskua

”Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä.” (Matt. 26:35)

Ei suuret sanat suuta halkaise, sanotaan. Pietari oli valmis seisomaan Jeesuksen rinnalla - tuli, mitä tuli. Mutta toisin kävi. On paljon helpompaa kerskua ja luvata jotakin kuin tehdä. Tiukan paikan tullen ei tarvittu kuin pari palvelustyttöä, joiden kysymykset saivat Pietarin kieltämään Herransa, vaikka hän oli hetkeä aiemmin ollut valmis vaikka kuolemaan tämän puolesta (26:69-74). Pietarin oma rohkeus petti, mutta sitten koitti helluntai ja Pietari sai Pyhän Hengen antaman voiman (Apt. 1:8). Nyt hän julisti rohkeasti tuntevansa Jeesuksen - eikä vain joillekin vaarattomille ohikulkijoille, vaan niille, jotka olivat tuominneet Jeesuksen kuolemaan (Apt. 4:8-12). Vankilassa vietetty yökään ei saanut häntä perääntymään, vaan hän pyysi yhdessä seurakunnan kanssa Jumalalta lisää voimaa, jotta voisi julistaa pelotta evankeliumia (Apt. 4:29). Me kaipaamme usein enemmän varmuutta Kristuksen todistajana toimimiseen. Mutta me emme tarvitse niinkään uutta raamattuluentosarjaa rohkeudesta kuin täyttymistä Pyhän Hengen voimalla. 

Tule, Herra ja eläväksi tekijä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti