tiistai 8. toukokuuta 2018

Tekojen seuraus

”Ei yksikään heistä ole näkevä sitä maata.” (4. Moos. 14:23)

Kansa itki ja parkui luvatun maan rajalla, koska kymmenen vakoojaa oli saanut heidät lannistumaan. Joosua ja Kaaleb yrittivät muistuttaa heitä, että Jumala oli heidän kanssaan, mutta kansa ei kuunnellut, vaan oli valmis kivittämään tuollaiset rohkaisijat. Tilanne keskeytyi Jumalan kirkkauden ilmestymiseen. Jumala vihastui, koska kansa halveksi häntä kerta toisensa jälkeen, vaikka hän oli tehnyt heidän hyväkseen monta suurta tekoa. Mooses vetosi Jumalan kärsivällisyyteen ja armoon pyytäen kansalle anteeksiantoa. He saivat anteeksi, mutta joutuivat kantamaan tekojensa seuraukset: Yksikään kaksikymmenvuotias tai sitä vanhempi ei tulisi näkemään tuota lupauksen maata, jonne he olivat matkalla, vaan he joutuisivat vaeltamaan erämaassa, kunnes viimeisinkin pilkaaja olisi poissa. Kansa katsoi omaan heikkouteensa ja menetti lupaukset. Ainoastaan Kaaleb ja Joosua pääsisivät sinne, koska heissä oli toisenlainen henki ja he tiesivät, kuka on heidän voimansa lähde (4. Moos. 14:1-38). Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessamme (2. Kor. 12:9-10).

Katsotaan Kristukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti