keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Lohdutukseksi

”Hän lohduttaa meitä kaikissa ahdistuksissamme.” (2. Kor. 1:4)

Ihmiselämään mahtuu enemmän tai vähemmän erilaisia ahdistuksia ja vaikeuksia, jotka voivat liittyä ympäröiviin olosuhteisiin, taloudellisiin haasteisiin, terveydellisiin ongelmiin tai henkiseen hyvinvointiin. Erilaisten ahdistusten läpi kulkeminen on kuitenkin helpompaa, kun saa olla lohdutuksen Jumalan oma sen sijaan, että joutuisi kantamaan kaiken aivan itse (1:3). Hän lohduttaa meitä kaiken keskellä ja muistuttaa meitä siitä, kenellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ahdistukset ja kärsimykset eivät tunnu koskaan hyvältä ja ne jättäisi mieluusti kokematta, mutta ne kasvattavat meidän luottamustamme häneen, joka voi auttaa meitä (1:9-10). Jumala voi käyttää myös meidän kokemaamme toisten ihmisten johtamiseen Jumalan yhteyteen, sillä me voimme lohduttaa toisia, jotka ovat kaikenlaisissa ahdistuksissa, sillä lohdutuksella, jolla Jumala on lohduttanut meitä (1:4). Heitetään kaikki murheemme hänen kannettavakseen ja rohkaistaan muita tekemään samoin (1. Piet. 5:7).

Hän pitää meistä huolen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti