keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Etuoikeus

”Kristuksen tähden teidän on suotu, ei ainoastaan uskoa häneen vaan myös kärsiä hänen tähtensä.” (Fil. 1:29)

Paavali piti Jeesuksen nimen tähden kärsimistä etuoikeutena. Myös muut apostolit suhtautuivat kärsimykseen samalla tavalla, sillä kun heitä oli ruoskittu, he olivat iloisia siitä, että olivat saaneet kunnian kärsiä häväistystä Jeesuksen nimen tähden (Apt. 5:40-41). Me olemme niin tottuneet uskonnonvapauteen ja mukaviin oloihin, ettemme osaa edes ajatella Jeesuksen nimen tähden kärsimistä tai kuolemista etuoikeutena ja kunniana. Kun kuulemme jonkun joutuneen vankilaan tai kuolleen sen tähden, että julisti evankeliumia, ajattelemme helposti, että henkilön ei olisi pitänyt toimia niin ajattelemattomasti tai taitamattomasti. Viisaus ja taidollisuus ovat varmasti tarpeen, mutta aina ei voi pelata varman päälle, kun on kyse sielujen voittamisesta Jeesukselle. Apostolit todella ymmärsivät, että iankaikkinen elämä on yhtä todellinen kuin ajallinen. Heidän rohkea suhtautumisensa vainoihin ja jopa kuolemaan sai aikaan sen, ettei mikään estänyt heitä julistamasta Jeesusta Kristusta (5:42).

Rohkaistaan mielemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti