perjantai 23. marraskuuta 2018

Valmentajat

”Mutta itse kullekin meistä on annettu armo Kristuksen lahjan mitan mukaisesti.” (Ef. 4:7)

Jokainen meistä on saanut oman armolahjansa sen mukaan, minkä Jeesus on nähnyt hyväksi antaa. Hän on seurakunnalleen toiset apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi. Siksikö, että nämä tekisivät kaiken työn, jotta me muut saisimme istua rauhassa kirkonpenkissä ja käyttää meille uskottu elämä niin kuin parhaaksi näemme? Ei todellakaan. Heidän tehtävänään on varustaa kaikki seurakunnan jäsenet palveluyöhön rakentamaan seurakuntaa ja laajentamaan Jumalan valtakuntaa ja sen vaikutusta (4:11-16). Tuon varustamisen ei ole tarkoitus varmaankaan tapahtua pelkästään kuunteluoppilaana, vaan Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti jakamalla elämää ja harjoittelemalla yhdessä lahjojen käyttöä esimerkiksi siten, että apostoli kouluttaa uusia apostoleita, profeetta uusia profeettoja, evankelista uusia evankelistoja, paimen uusia paimenia ja opettaja uusia opettajia. Ja kun jokainen palvelee omalla paikallaan, se auttaa muitakin kasvamaan.

Valmennetaan ja rakennetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti