”Minä uskon, ja siksi puhun." (Ps. 116:10)
Psalmin kirjoittaja rakasti Jumalaa. Hän oli saanut kokea, kuinka Jumala kuulee häntä ja hänen hartaita pyyntöjään. Eikä ollut kyse aivan pienistä pyynnöistä. Kuoleman köydet kiertyivät hänen ympärilleen ja tuonelan kauhut ahdistivat häntä niin, että tuska ja murhe valtasivat hänen mielensä. Hän kuitenkin tiesi, että Jumala on laupias ja armollinen, avuttomien suojelija. Siksi hän ei hetkeäkään epäröinyt, vaan huusi hädässään: "Herra! Pelasta minut!" Ja mitä tapahtui? Jumala tuli hänen avukseen ja hän sai rauhan. Herra piti hänestä huolen, pelasti kuolemasta, säästi silmät kyyneliltä eikä antanut jalan astua harhaan (116:1-8). Ei siis ihme, että usko sai hänet puhumaan ja kertomaan Herran teoista. Mekin voimme kertoa Jumalan pienemmistä ja suuremmista teoista elämässämme rohkaisuksi muille.
Hän on apumme.
Niin hieno Psalmin kohta ja rohkaiseva pläjäys muutenkin. Kun uskoo, niin on oikeastaan mahdotonta olla puhumatta. (Sanoo sellainen, jonka suu on joskus niin perusteellisen tuppi). ;)
VastaaPoistaJuu, kerrotaan Herrasta sanoin ja sävelin. Hyvä kertoa Hänestä, joka on elävä Rakkaus.
VastaaPoista