tiistai 20. maaliskuuta 2018

Yli-innokkuutta

”Tahdotko, että menemme kokoamaan sen?” (Matt. 13:28)

Jeesus kertoi vertauksessaan, että taivasten valtakunta on verrattavissa mieheen, joka kylvi peltoonsa hyvää siementä, mutta ihmisten nukkuessa vihamies tuli ja kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa. Kun vilja alkoi kasvaa ja tehdä tähkää, myös rikkavilja tuli näkyviin. Työmiehet tulivat silloin isäntänsä luokse kysymään, voisivatko he kitkeä rikkaviljan pois. Isäntä käski kuitenkin antaa sekä viljan että rikkaviljan kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti, jottei vahingossa kitkettäisi hyvääkin viljaa (13:24-30). Kristuksen maailmanlaajuinen kirkko on pyhien yhteisö, johon on sekoittunut myös teeskentelijöitä ja jumalattomia. Meillä on valtava kiusaus alkaa jakaa ihmisiä oikein ja väärin uskoviin ja yleensä tällaista jakoa tekevä lukee itsensä ja oman kirkkokuntansa kuuluvaksi oikeaan joukkoon. Jeesus kehottaa meitä malttamaan mielemme, ettemme vahingoittaisi hyvääkin viljaa, sillä kerran koittaa erottelun päivä (13:41-43). Sitä odottaessamme pidetään huoli omasta suhteestamme Jeesukseen oman sydämemme tilaa valvoen.

Valvotaan itseämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti