"Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen." (Luuk. 15:4)
Hyvä paimen lähti etsimään yhtä eksynyttä ja löydettyään sen, hän kutsui ystävänsä ja naapurinsa iloitsemaan siitä, että laumasta eksynyt oli löytynyt (15:4-6). Pekka Simojoki laulaa laulunsa Yhdeksänkymmentä yhdeksän kertosäkeessä: "Yksi lammas on tallella tarhassa, toiset ulkona hajallaan, mutta paimenta ei se kiinnosta, kun saa palkkansa ajallaan. Yksi lammas on lämmössä nuotion, syö ruohonsa vihreän, mutta eikö se huoleta ketään, missä on ne yhdeksänkymmentä yhdeksän?" Olemmeko me kiinnostuneet niistä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisesti, asuivat he sitten naapurissamme tai maitten äärissä? Olemmeko me valmiit näkemään vaivaa, etsimään heitä ja tekemään kaikkemme, jotta myös taivaassa voitaisiin iloita heistä (15:7)? Puhumme kyllä paljon herätyksestä ja jopa rukoilemme sitä, mutta olemmeko valmiit siihen, että Jumala saa laskea sydämellemme huolen kadonneista ja viedä meidät heidän luokseen?
Lähetä minut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti