”Naurunkin pohjalla voi olla suru, ja kun ilo päättyy, murhe jää.” (Snl. 14:13)
"Ehyttä yllä, sisällä repaleet. Hymyilyllä peitetään kyyneleet salassa syntyneet. Tyhjyyden painon, pelon ja kaipauksen, syytösten vainon, elämän petoksen peittelee ihminen." Erkki Leminen pukee sanoiksi luontaisen pyrkimyksemme kätkeä niin suru, tuska kuin pettymyksetkin iloisen julkisivun taakse. Eikä näin tapahdu pelkästään maailman keskellä, vaan samoin toimitaan myös seurakunnassa, jonka tulisi olla paikka, jossa elämän ja synnin monin tavoin kolhiman ihmisen tulisi voida laskea taakkansa ristin juurelle. Vaikka onnistummekin hämäämään toinen toisiamme, Jumalaa emme voi huijata. Hän tietää ja tuntee meidän kipumme ja salaisuutemme. Saamme astua Hänen armahtavan rakkautensa läsnäoloon ja antaa Hänen tehdä se, mihin me emme itse tai mihin toinen ihminen ei pysty. "Rakkaudellaan Hän pelon karkoittaa. Yhteydessään elämän uudistaa, Hän taivaan lahjoittaa."
Lasketaan naamarit.
Minä en halua kätkeä mitään, mutta säästää tahdon.
VastaaPoistaHerralta en liioin halua kätkeä, enkä peittää mitään. On helpotus, kun saa "kaataa" hänelle kaikki! :D