perjantai 10. kesäkuuta 2016

Suljettu ovi

”Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven." (Luuk. 13:25)

Kerran ovi taivasten valtakuntaan suljetaan. Tuo päivä koittaa kerran siitäkin huolimatta, että löytyy niitä, jotka naureskelevat Jeesuksen paluulle. Se, että ovi on vielä avoinna, on Jumalan suurta kärsivällisyyttä meitä kohtaan, koska Hän ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät ja pelastuisivat (2. Piet. 3:9). Silti kaikki eivät halua seurata Jeesusta. Kun ovi kerran suljetaan, silloin on turha kolkutella ulkopuolella ja keksiä hyviä syitä sille, miksi pitäisi päästä vielä sisään. "Kävin aina jouluna kirkossa." "Annoin rahaa kolehtiin." "Minut on kastettu, rokotettu ja konfirmoitu." "Arvostin kirkon työtä." Mutta Hän sanoo: "Keitä te olette? En tunne teitä." (13:25-27) Ilman Jeesuksen tuntemista, ei ole sisälle asiaa. Nyt on kuitenkin vielä armon aika! Saamme turvata yksin Jeesukseen, saamme opetella tuntemaan Hänet ja saamme seurata Häntä - maksoi mitä maksoi. 

Jeesus on ovi elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti