maanantai 27. kesäkuuta 2016

Ylös kaikki

”Ylös kaikki! Nyt Herra antaa teidän lyödä midianilaiset!" (Tuom. 7:15)

Gideon oli valmis toimimaan, mutta heillä oli liikaa miehiä ja oli vaarana, ettei Herra saisi voitosta kaikkea kunniaa. Niinpä ensin kotiin lähetettiin ne, jotka pelkäävät ja jäljelle jääneistä valittiin kolmesataa miestä sillä perusteella, kuinka he juovat vettä (7:2-7). Seuraavana yönä Gideon sai käskyn hyökätä miesvahvuudeltaan ylivoimaiseen vihollisleiriin. Ennen H-hetkeä hän kävi kuulemassa vihollisen näkemän unen selityksineen ja rukoiksen jälkeen Gideon oli valmis toimeen (7:9-15). Jumalan tarkoitusperien ja suunnitelmien toteuttaminen ei vaadi suuria massoja. Jumalalle riittää sellainen uskova, joka on valmis vastaamaan Hänen kutsuunsa ja lähtemään liikkeelle. Yksi uskova plus Jumala on aina enemmistössä (1. Joh. 4:4). On aika valmistautua, suunnitella ja rukoilla, mutta on myös aika tarttua toimeen ja tehdä se, mitä Jumala käskee tehdä. Jeesus on jo voittanut. Nyt on aika mennä ja tehdä opetuslapsia.

Ylös kaikki!

2 kommenttia:

  1. Metkasti sanottu tuo, että on aika mennä ja tehdä opetuslapsia! :D Mitäs, ku on liian vanha? :D (Yskii kovasti).

    VastaaPoista
  2. Kaikki kansat opetuslapsiksi, itse olen niin yksinkertainen että se on lopputulema josta esim psalmit kautta linjan kertoo. On vahvasti se laskeutunut sydämelle, että todella Seurakunnan kautta Jumala toeuttaa tarkoitusperänsä ja suunnitelmansa. Katolilaisuudesta fiksattu protestanttisuus on tähän asti menny hiukan eri kaavion pihjalta, mutta voi mikä riemu kun Jumalan pelastussuunnitelman täydellinen toteutuminen alkaa aueta ilmestyksen lailla ja ehjä kaunis kokonaisuus ilman selittelyjä nousee Sanasta esiin, ilman kirkkihistorisllisia järjen päätelmiä ja linjauksia. Totinen Valkeus joka valaisee jokaisen ihmisen tuli maailmaan. Yön jälkeen alkaa taas lamput syttyä ja Valkeus loistaa ja valaista, Jeesus, Messias jatkaa Valaisua. Niinkuin Isä lähetti Jeesuksen , samoin Jeesus lähettää Valitut, sama tehtävä, että maailma uskoisi. Psalmi 67 on yksi kaunis ilmaisu asiasta. Aikoinaan ekojen vuosisatojen jälkeen Paavi kutsui koolle erään kokouksen jossa linjattiin kuinka pitää Raamattuja tulkita, nyt on tullut aika eräiltä osin astua sen sumun yli ja uskallettava lukea niinkuin on todella kirjoitettu, kuulosteltava mitä näinä päivinä Henki Seurakunnalle sanoo. Siunausta kaikille. Olen samaa mieltä siitä, että ei tarvi Suomessa alkaa liikkua kuin kourallinen Jumalan lähettämiä, niin todistusvoimaisuus ja valaisevaisuus näkyy ja tuntuu läpilinjan. Perkele ei Jumalan suunnitelmia estä, vaikka lähetettyjä yrittääkin kaikinvoimin keinoja kaihtamatta nujertaa. Silti aivan ajallaan kaikki tapahtuu mitä kirjoitettu on ja pienten alkujen päivät on jo käynnissä.

    VastaaPoista