perjantai 26. elokuuta 2016

Teetä ja kahvia

"Nyt ne koko maailman villitsijät ovat tulleet tännekin." (Apt. 17:6)

Paavali julisti voimallisesti evankeliumia ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta. Monet vakuuttuivat hänen sanoistaan. Tämä puolestaan sai juutalaiset kateuden ja kiihkon valtaan niin, että he nostattivat kaupungissa mellakan (17:3-5). Eräs englantilainen piispa on sanonut, että minne ikinä Paavali meni, siellä syntyi joko herätys tai mellakka, mutta siellä, minne hän menee, juodaan kupillinen teetä. Pitäisikö meidän jättää teen ja kahvin juonti vähemmälle ja lähteä Hengen voimassa julistamaan rohkeasti ja häpeilemättä Jeesusta Kristusta sanoin ja teoin? Pitäisikö meidän julistaa rohkeammin synti synniksi ja armo armoksi ja kertoa, että kirkkoon kuuluminen ilman uskoa Jeesukseen ei pelasta ketään. Pyydetään Jeesusta kastamaan meidät Hengellä ja tulella niin, ettei sanomamme jätä ketään kylmäksi. Ollaan mieluummin villitsijöitä kuin uneen tuuduttajia.

Teet (ja kahvit) on juotu.

4 kommenttia:

  1. Kyllä. Pyhä Henki tuo voiman todelliseen ristin evankeliumiin. Hengessä ja totuudessa julistettu Sana vaikuttaa. Ja myös se, että kerran tehty ratkaisu plus ateistiksi alkamattomuus ei takaa perille pääsyä, on uskallettava julistaa niille jotka luulee olevansa pelastettuja mutta ovat tuuditettu väärään rauhaan. Kiitos Herralle että voimallinen aito vanha evankeliumi on heräämässä ja herättämässä eloon! Yhä useampi herää, ja astuu kilvoituksen kaidalle Tielle, ulkopuolelle leirin. Taistelujen ja voittojen Tielle.

    VastaaPoista