torstai 23. elokuuta 2018

Häiriköt

”Nämä miehet häiritsevät kaupunkimme rauhaa.” (Apt. 16:20)

Paavalia ja Silasta alkoi seurata Filippin kaduilla orjatyttö, jossa oli tietäjähenki ja joka hankki ennustamisellaan tuloja isännilleen. Kuunneltuaan useana päivänä tytön huutelua, Paavali lopulta kääntyi ja käski hengen lähteä tytöstä. Näin myös välittömästi tapahtui ja kun isännät huomasivat, että tyttö oli menettänyt kykynsä ja he sen myötä tulonlähteensä, he raahasivat Paavalin ja Silaan torille viranomaisten eteen valittaen, että nämä häiritsivät kaupungin rauhaa (16:16-20). Saattoihan asian tuollakin tavalla ilmaista, vaikka rehellisempää olisi ollut kertoa näiden puuttuneen heidän itsensä harjoittamaan häikäilemättömään hyväksikäyttöön. Mitäpä jos mekin alkaisimme häiritä enemmän kaupunkiemme ja paikkakuntiemme rauhaa tekemällä hyvää, osoittamalla Jumalan rakkautta ihmisille, todistamalla rohkeasti Jeesuksesta ja vapauttamalla ihmisiä sielunvihollisen siteistä. Ei suljeta silmiämme ihmisten hädältä, vaan tuodaan Jumalan valtakunnan todellisuutta heidän elämäänsä.

Häiriintyisiköhän joku?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti