torstai 4. elokuuta 2016

Ilon valtaamat

"Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen!” (Ps. 122:1)

Eräs seurakunta mainosti näyttävästi tienvarsimainoksessa tulevan sunnuntain aihetta: "Mikä on helvetti?" Otsikon alla luki hieman pienemmällä tekstillä kutsu: "Tule tuntia aiemmin kuuntelemaan kirkkokuoromme harjoitusta." Hyvää tarkoittavasta ajatuksesta tuli tahatonta komiikkaa. Kirkkoon meneminen voi olla ikävystyttävä velvollisuus, pakko tai ilo, kuten se oli Daavidille hänen mennessään muiden kanssa ylistämään Jumalaa. Onko Herran huoneeseen meneminen meille iloinen asia? Saamamme vastaus riippuu pitkälti siitä, keneltä asiaa kysymme. Toinen pitää enemmän kaavamaisesta liturgiasta ja urkumusiikista. Toinen enemmän vapaasta ilmapiiristä ja riehakkaasta ylistyksestä. Rakkauden tähden meidän tulisi olla valmiit myös luopumaan meille tärkeistä perinteistä, jos ne muodostuvat esteeksi uusien ihmisten tavoittamiselle. Tehdään kaikkemme, jotta Herra voisi liittää joukkoomme lisää niitä, jotka pelastuvat (Apt. 2:47).

Usko on iloinen asia.

1 kommentti:

  1. No itte henkilökohtaisesti rakastan kirkonmenoja suunnattomasti. Jumalanpalveluksessa Jumala palvelee minua. Käsittämätön rauha ja yli ymmärryksen käyvä ilo täyttää sisikunnan syvimpiä sopukoita myöden. Saarnat pitää olla kohillaan. Meillä täällä Isossakyrössä on.
    Urkujen pauhatessa meikäläisen sielu ja sisin nousee kattokupoliin saakka. Ohikin. Olen myös ihan varma, että tämä maallinen, vanha kruppinikin leijailee aika ajoin ainakin metrin korkeudella kirkonpenkistä.
    Tykkään kyllä joskus revitelläkin oikein olankin takaa. :D Hevimessut ovat minun lemppareitani. Kun virsiä revitellään ja hevitellään, olen ihan muissa sfääreissä. Niitä sfäärejä vajavainen taitoni ei riitä vähäisessäkään määrin edes kuvailemaan.
    Jumala ja elämä on.

    VastaaPoista