torstai 6. huhtikuuta 2017

Löytyykö makua?

”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.” (Matt. 5:13)

Jos suola tai jokin muu mauste menettää makunsa, siitä tulee hyödytöntä. Määrän lisääminenkään ei auta yhtään mitään, sillä jos ei ole makua, niin sitä ei silloin ole. Jeesuksen omina me olemme maan suola ja meidän on tarkoitus vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan. Meidän tehtävämme on elää Jumalan tahdon mukaan ja tuoda Jumalan valtakunnan todellisuutta ja Jeesuksen Kristuksen kirkkautta kaikkialle. Aito ja elävä usko näkyy ja vaikuttaa. Paavali kirjoitti vaikeista ajoista, jolloin ihmiset rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa. Ajasta, jolloin he näyttävät ulkonaisesti hurskailta, mutta kieltävät uskon voiman (2. Tim. 3:1-5). Suola voi näyttää edelleen suolalta, vaikka maku on mennyt aikaa sitten. Muistetaan, että me emme voi joustaa ja mukautua maailman arvojen mukaan menettämättä makuamme. Maku säilyy parhaiten lähellä Jeesusta ja siellä, missä Raamatun sanaa pidetään uskon ja elämän ylimpänä ohjeena.

Älä menetä makuasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti