lauantai 8. huhtikuuta 2017

Täynnä iloa

”Ja opetuslapset tulivat täytetyiksi ilolla ja Pyhällä Hengellä.” (Apt. 13:52)

On helppo olla täynnä iloa ja riemua, kun asiat menevät hyvin, mutta miten on laita silloin, kun saamme kokea vaikeuksia. Paavali julisti rohkeasti hyvää sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Hän teki kuulijoilleen täysin selväksi sen, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen saa synnit anteeksi ja tulee vapaaksi kaikesta siitä, mihin ei omilla teoillaan ja lain noudattamisella voi ikinä päästä (13:38-39). Sanat saivat myönteisen vastaanoton ja hänet pyydettiin kertomaan viikon kuluttua lisää. Ilmassa oli herätystä ja paikalle tuli melkein kaikki kaupungin asukkaat. Mutta siellä, missä on herätystä, on aina myös vastustusta. Juutalaiset tulivat täyteen kiihkoa ja väittelivät herjaten Paavalin kanssa (13:42-45). Jumalan valtakunnan työ laajeni vastustuksesta huolimatta ja niinpä vaikutusvaltaisia henkilöitä yllytettiin vastustamaan Paavalia ja Barnabasta ja lopulta heidät ajettiin pois tuolta alueelta (13:49-50). Tämä ei saanut heitä kuitenkaan masentumaan - päinvastoin. Jumala täytti heitä Pyhällä Hengellä ja ilolla. Pyhä Henki voi antaa myös meille ilon, voiman ja rohkeuden tilanteessa kuin tilanteessa.

Mennään rohkeasti eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti