torstai 21. joulukuuta 2017

Muutoskertomus

”Sinusta tulee hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut.” (Apt. 22:15)
Paavali sai mahdollisuuden todistaa suurelle väkijoukolle siitä, miten Jeesuksen kohtaaminen oli muuttanut hänen elämänsä (22:1). Hän kertoi heille menneisyydestään, kuinka hänet oli kasvatettu Gamalielin jalkojen juuressa noudattamaan lakia ja kuinka hän oli todistettavasti kiivaillut Jumalan puolesta Jeesukseen uskovia vainoten. Paavali kertoi, kuinka kaikki muuttui hetkessä, kun taivaasta leimahti kirkas valo ja ylösnoussut Jeesus Kristus ilmestyi hänelle. Kun hänet talutettiin Damaskokseen, Ananias tuli hänen luokseen, antoi hänelle näön takaisin ja toimeksiannon Jumalalta. Paavali kertoi, kuinka hän antoi kastaa itsensä ja kuinka hänet lähetettiin julistamaan evankeliumia pakanoille (22:3-21). Jokaisella meistä on kerrottavana oma todistus siitä, kuinka Jeesus löysi meidät ja mitä hänen seuraamisensa merkitsee meille. Valitettavan moni kuitenkin ajattelee, ettei oma tarina ole kiinnostava eikä sen tähden ole halukas kertomaan sitä. On hyvä muistaa, että juuri sinun kertomuksesi voi rohkaista jotakuta seuraamaan Jeesusta.

Sinä olet Jeesuksen todistaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti