”Herra, kuule minun ääneni. Kuunnelkoot korvasi tarkoin rukousteni ääntä.” (Ps. 130:2)
Haloo! Kuuleeko kukaan? Usein voi tuntua siltä, ettei rukouksemme nouse huoneen kattoa korkeammalle ja joutuu erikseen pyytämään Jumalaa olemaan kuulolla. Ongelma ei ole kuitenkaan vastaanottajan päässä vaan meissä. Jumalan käsi ei ole liian lyhyt auttamaan eikä hänen korvansa ole kuuro kuulemaan, vaan meidän pahat tekomme erottavat meidät Jumalasta ja meidän syntimme peittävät meiltä hänen kasvonsa (Jes. 59:1-3). Onneksi hänen luonaan on anteeksiantamus, armo ja täysi lunastus (130:3-7). Kun tunnustamme syntimme ja vaellamme valossa (1. Joh. 1:7-9), rukouskin maistuu aivan eri tavalla. Sillä jos sydämemme ei syytä meitä, meillä on rohkea luottamus Jumalaan niin, että mitä tahansa me anomme, me saamme sen, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista (1. Joh. 3:21-23). Ja jos me anomme jotakin hänen tahtonsa mukaan, hän kuulee meitä. Ja jos kerran tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä tahansa anommekin, me myös tiedämme, että meillä on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet (1. Joh. 5:14-15).
Herra, kuule meitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti