tiistai 17. lokakuuta 2017

Liian myöhäistä

”He eivät tehneet parannusta eivätkä antaneet kunniaa Jumalalle.” (Ilm. 16:9)

Usein ajattelemme, että kovat koettelemuksen ajat saavat ihmiset kääntymään hädässään Herran puoleen. Näin ei välttämättä käy. Johannes näki, kuinka Jumalan vihan maljat vuodatettiin maan päälle, mistä seurasi niin tuskallisia paiseita, vesien muuttuminen vereksi kuin auringon muuttuminen paahtavan kuumaksi (16:1-8). Kaiken tämän keskellä ihmiset vain pilkkasivat Jumalan nimeä sen sijaan, että olisivat tehneet parannuksen ja kääntyneet Jumalan puoleen. Suuret luonnonkatastrofit, nälänhätä tai sodat saavat kyllä ihmiset kyselemään, miksi Jumala sallii kaiken tämän, mutta se ei saa heitä turvautumaan Jeesukseen syntien anteeksisaamiseksi. Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen (Room. 2:4). Kannattaa kääntyä hänen puoleensa ennen kuin pahat päivät tulevat. Ennen kuin joutuvat ne vuodet, jotka eivät miellytä (Saarn. 12:1-2). Tänään on pelastuksen päivä ja sopiva hetki, joten otetaan vastaan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa, ettei se jää turhaksi (2. Kor. 6:1-2).

Tehdään parannus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti