tiistai 10. lokakuuta 2017

Puolustusasianajaja

”Heidän vihansa suuri päivä on tullut! Kuka voi sen kestää?” (Ilm. 6:17)

Oikeudenmukaisuus toteutuu kerran. Vaikka nyt näyttäisi, ettei syntiä seuraa aina rangaistus, kerran koittaa päivä, jolloin paha saa palkkansa. Kovuus ja katumattomuus kartuttaa vihaa sitä päivää varten, jolloin Jumalan vanhurskas tuomio ilmestyy (Room. 2:5-6). Tuo päivä on niin hirmuinen, että kaikki ylhäisestä vähäisimpään pakenevat Jumalan vihaa kätkeytyen luoliin ja vuorten uumeniin sanoen: "Kaatukaa päällemme ja kätkekää meidät valtaistuimella istuvan ja Karitsan vihalta (6:15-16). Silloin on vain liian myöhäistä paeta vihaa. Onneksi meillä on vielä mahdollisuus kääntyä Jeesuksen puoleen. Saamme tunnustaa hänelle syntimme ja turvautua häneen Herrana ja Vapahtajana. Näin tehdessämme meillä on Kaikkivaltiaan kasvojen edessä maailmankaikkeuden paras puolustusasianajaja. Puolustaja, joka maksoi omalla verellään täyden hinnan meidän puolestamme sovittaen meidät Jumalan kanssa (1. Joh. 4:10). Rukoillaan, että saisimme myös olla tuomassa tämän hyvän sanoman mahdollisimman monen ihmisen ulottuville.

Jeesuksessa kestämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti